Elixirin uusi tuleminen: klassikkojahdin moderni uudistus

On vaikea uskoa, että siitä on jo kaksi vuotta, kun Elixir pääsi vaivoin perille Uuteen-Seelantiin. Saavuimme perille etustaagin kiinnikkeen katkettua, moottorin melkein irrotessa ruostuneista kiinnityksistään ja budjetin oltua täysin loppu Olin varaton, uupunut purjehdittuani puoliksi maailman ympäri ja rehellisesti sanottuna valmis ottamaan tauon purjehtijanelämästä.

Mutta tällaista venettä, kuten Elixir, ei voi jättää seisomaan pitkäksi aikaa.

Elixir on vuosimallia 1970 oleva Sparkman & Stephens Swan 37, yksi avomeripurjehduksen kaikkien aikojen parhaista veneistä. Hän syntyi Suomessa kilpapurjehduksen kulttuuriin. Aluksen osti ensin Seattlen Space Needlen menestyksekäs suunnittelija, ja sen kapteenina toimi amerikkalainen mediajätti Ted Turner. Lopulta Ian Chaston muutti sen risteilyjahdiksi ja purjehti sillä yksin Kap Hornin ympäri.

Kun hankin veneen itselleni, se oli seissyt telakalla jo monta vuotta. Vene oli peittynyt sammaleeseen ja lehtiin, gelcoat-pinta oli halkeillut ja naarmuuntunut, mutta jotenkin se oli täydellinen. Halusin silloin vain purjehtia, ja Cornwallin Falmouthissa vuoden kestäneen kunnostuksen jälkeen aloitimme matkan Biskajanlahden yli keskellä talvea. Viisi vuotta myöhemmin Bay of Islands ilmestyi horisonttiin, ja Elixir teki selväksi, että tästä tulisi pisin pysähdyksemme tähän mennessä.

Otimme Elixirin pois vedestä naiivin optimismin vallassa, ajatellen nopeaa, kuukauden mittaista kunnostusaikaa. Neljä kuukautta myöhemmin olimme tyhjentäneet sen kokonaan, ja aikataulu oli räjähtänyt käsiin. Päädyimme rakentamaan moottorin alustat uudelleen teräksestä, hankkimaan uuden vaihdelaatikon Iso-Britanniasta ja avaamaan ja hitsaamaan uudelleen maston yläosan. Moottori käytiin läpi perusteellisesti, sisätilat maalattiin uusiksi, runkoon tehtiin laajat rakenteelliset korjaukset ja vene varusteltiin uusilla kylmä-, vedenpuhdistus- ja wc‑järjestelmillä. Se oli uuvuttava prosessi, joka kesti päivästä toiseen ja koetteli kärsivällisyyteni ja optimismini rajoja. Mutta kun tällaiseen projektiin sitoutuu, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä se loppuun asti.

Vuosikymmenen vaihtuminen 2000-luvulle

Tämä kunnostus ei ollut pelkästään rikkinäisten osien korjaamista; se oli veneen kehittämistä. Elixirinjärjestelmät olivat olleet uskomattoman minimalistisia vuosikymmenien ajan. Aluksen kilpailu-uran aikana navigointi tarkoitti sekstanttia, kyniä ja RDF:ää. Maailmanympärimatkani alkuvaihe ei juuri eronnut tästä: käytössäni olivat paperikartat, pari GPS‑laitetta ja karttasovelluksella toimiva iPhone.

Herättääksemme tämän 55‑vuotiaan rungon uuteen loistoonsa purimme vanhan sähköjärjestelmän ja ‘rakkaasti käytetyt’ lyijyakut, ja asensimme tilalle täysin uuden litiumioniakku­pankin Onnistuimme mahduttaa samaan tilaan nelinkertaisen määrän käyttökelpoista tehoa ampeeritunteina! Merkittävin muutos on kuitenkin siirtymisemme moderniin Raymarine-elektroniikkaverkostoon.

Perusnavigoinnista ja irrallisista laitteista siirtyminen yhtenäiseen Raymarine-järjestelmään muuttaa täysin sen, miten vuorovaikuttelen veneen kanssa. Asensimme jo uuden Raymarine RSW SmartWind -anturin, kun masto oli poissa, ja asennamme parhaillaan loput näytöt ja anturit. Uusi järjestelmä korvaa vanhan, pelkistetyn kokonaisuuden huipputason ratkaisulla, joka yksinkertaistaa veneen kunnon, sään ja navigoinnin seurantaa aivan uudelle tasolle.

Kun aiot purjehtia kaukaisille Tyynellämeren atolleille, tämä luotettava, korkealuokkainen tilannetietoisuus on kaikki kaikessa. Se tuo matkalle aivan uuden tason itseluottamusta ja merimiestaitoa. Kun tiedän, että minulla on tämä teknologia aluksella, tunnen oloni turvallisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Se muuttaa ahdistuksen puhtaaksi innostukseksi edessä olevia maileja kohtaan.

Uuden aikakauden lanseeraus

Vesillelaskupäivä oli pelkkää kaaosta, jota täydensi aito tsunamivaroitus ja haljennut merivesisuodatin, joka keskeytti moottorin käynnistyksen täysin keskellä laivaväylää Mutta kun rikkinäinen suodatin oli ohitettu, uudelleenrakennettu Volvo Penta käynnistyi viimein kuin unelma.

Kun nosturi laski uudelleenrakennetun maston täydellisesti paikalleen (ja heitimme tietenkin viiden sentin kolikon sen alle tuomaan onnea), tunsin, kuinka hitaasti hiipuva tuli syttyi yhtäkkiä uudelleen. Seikkailumieleni, joka oli hautautunut lasikuitupölyn ja väsymyksen alle, syttyi uudelleen.

Vene on jälleen vesillä. Vaikka muutama viimeinen kytkentä, näyttö, suojus ja viimeistelytyö on vielä tehtävä ennen kuin suuntaamme kohti Fidžiä, tuntuu edistyminen vihdoin käsinkosketeltavalta Elixir on tänään vahvempi, älykkäämpi ja kykenevämpi kuin se oli vuonna 1970 tapahtuneen lanseerauksensa päivänä.

Tällaisen veneen omistaminen on niin järjetöntä ja epäloogista. Viimeiset kaksi vuotta olen antanut melkein kaiken energiani ja huomioni sen herättämiseen henkiin. Olen usein katsonut itseäni peiliin ja kysynyt: "Mitä ihmettä sinä oikein teet? Onko tämä todella sen arvoista?" Ja rehellisesti sanottuna, useimmiten se tuntuu siltä, ettei se ole. Mutta kun näemme Uuden-Seelannin katoavan mereen takanamme, tyhjä horisontti edessämme, tiedän varmasti, että tämä oli paras päätös, jonka olen koskaan tehnyt.